Mikkeli vertailussa raviratojen ykkönen

08.11.2018

Mikkeli oli paras yhdeksäntoista maakuntaraviradan joukosta Suomen Hippoksen tämän vuoden vertailussa. Kymmenen kuukautta kestäneellä vertailujaksolla radat laitettiin järjestykseen varainhankinnan, nuorten hevosten kilpailusuoritusten, asiakassuositusten, medianäkyvyyden ja nuorisotoiminnan osalta.

”Hienoja onnistumisia tuli monella eri sektorilla. Tämä on vaatinut koko organisaatiolta kovaa työtä. Varsinkin nuorisotyön hyvät tulokset jäsenhankinnassa ilahduttavat. Samoin ravintolatoiminnan ulottaminen jäähallin puolelle Jukurit-yhteistyön myötä on ollut vaikuttamassa varainhankintaan, samoin kuin eteläsavolaisen liike-elämän hyvä panos mm. St Micheliin”, kiittelee toimitusjohtaja Kari Tiainen vuolaasti organisaatiotaan.

Vertailun pohjalta raviradoille jaetaan ensi vuodelle ylimääräistä tukea käytettäväksi totolähtöjen palkintoihin. Hippos palkitsee vertailun viisi parasta rataa myös koulutusmatkalla Yhdysvaltoihin. Mikkelin lisäksi kärkiviisikkoon ylsivät Lappeenranta, Pori, Rovaniemi ja Tornio.

  Takaisin listaukseen