Kauden kärkitulokset uusiksi vapun vauhtijuhlissa

02.05.2017



Tulostaso kohosi mainioksi Mikkelin maanantain Toto76-raveissa vaikkei kavioura vielä talven jäljiltä aivan nopeimmillaan ollutkaan. Sekä suomenhevosten että lämminveristen kauden kotimaiset kärkitulokset siirtyivät uusille sekuntiluvuille.

T76-rivin aluksi Äänestäjä ja Tähen Toivomus (kuvassa) tarjosivat huippumatsin. Ensin mainittu piti Harri Kotilaisen ajamana johtopaikalta varmasti pintansa ja pysäytti kellot huippuaikaan 21,1aly. Hevosen oma ennätys parani lähes neljällä sekunnilla. Suosikki Polara laukkasi loppukaarteessa takajoukoissa vailla mahdollisuuksia kärkikamppailuun. Lämminveristen kärkitulos syntyi rivin päätöksessä. Ensimmäistä kertaa urallaan kengittä kilpaillut Invantaggio singahti auton takaa keulaan ja 07,5-avauksesta huolimatta Samuli Innasen suojatti piti kärkipaikkansa maaliin asti. Ennätys parani lukemiin 11,4aly.

Toto76-peli äityi maanantaina supervaikeaksi eikä kukaan saanut lopulta edes kuutta oikein. Näin ollen vitosillakin pääsi poikkeuksellisesti lunastamaan 248,80 euroa. Suurimman pommin järjesti kylmäveritammojen tasoituksessa Terho Rautiaisen ajama Puulan Tuuli joka pinnisti sisäratareissun jälkeen maalikuvavoittoon yli satakertoimisena. Jouni Kyröläisen tamman edellinen voitto oli lokakuulta 2014. Suursuosikki Saaga S ei jaksanut nousta takaa neljättä sijaa ylemmäs. Rautiainen oli iltapäivän tuplavoittaja kun oma valmennettava Ekosan jatkoi vahvaa menoaan. Lahjakas ruuna vetäisi täyden matkan 23,8 ja oli keulasta ylivoimainen. Yllätyksiä T76-riviin tarjosivat myös Sami Vehviläisen ajama Sir Robert ja Jyrki Tammimetsän Cattleya. Olli Koivusen ajama Tea Cake punnersi voittajaksi johtavan rinnalta ennätyksellään 12,6aly.

Ennen T76-kohteita saatiin kaksi kotivoittoa, arkkitehteina Petri Ripatin New Life Wheels ja Jani Ruotsalaisen Mars Cake. Muut iltapäivän voittajat olivat Pertti Puikkosen Näätinki, Pekka Korven Arctic Legend ja Arto Laaksosen ajama Nuga Rols. Maria Kiukas ajoi Thorvaldilla A-ponien ja Raija Soini Kumlaby Modulilla B-ponien ykköseksi.

Tulokset

  

  Takaisin listaukseen