Global Withdrawl palaa tositoimiin supersunnuntain raveissa

21.11.2023

Mikkelin ravikausi päättyy sunnuntaina 26. marraskuuta tasokkaisiin kilvanajoihin, joissa suurin mielenkiinto kohdistuu taukonsa päättävän Global Withdrawlin (kuvassa) otteisiin. Finlandia-ajossa keväällä kolmanneksi yltänyt ruuna oli pitkään mukana St Michelin osallistujakuvioissakin, mutta terveysmurheet estivät Matias Salon valmennettavan mukanaolon ja tauko venyi kokonaisuudessaan viiden kuukauden pituiseksi. Vastusta löytyy heti sunnuntain paluukisassa, sillä 1600 metrillä auton takana ovat myös mm. Kurri Jari Boko ja Thai Profit.

Toto75-pelin aloittavassa tammalähdössä iskevät yhteen El Indeed ja Velvet Gold. Sunnuntain profiilihevosiin lukeutuu myös tuore finaalivoittaja Birger. Klo 16 alkavissa raveissa on huippulähtöjen lisäksi luvassa jouluista ohjelmaa.

Ennen kauden päätösraveja Mikkelin ajajaliigan kärkipaikkaa pitää Santtu Raitala, joka on 14 voitollaan tiukasti liigavoiton syrjässä kiinni. Ari Moilanen ja Jukka Torvinen seuraavat lähimpinä.

Ravivuosi 2024 käynnistyy Mikkelin osalta maanantaina 29. tammikuuta.

 

Lisätiedot raveista

 

kuva: Hippos / Maisa Hyttinen

 

  Takaisin listaukseen