Vixeli voittovuorossa sunnuntaina Mikkelissä?

30.04.2019

5-vuotias suomenhevosori Vixeli (kuvassa) avasi kautensa viime lauantaina Porin kovatasoisessa Satakunta Senior -lähdössä, jossa se ylsi vuotta vanhempia vastaan viidenneksi. Sunnuntaina 5. toukokuuta Mikkelissä Tapio Perttusen lahjakkaalla oriilla on tilaisuus napata vuoden ensimmäinen voitto, vaikka se saakin Nuorten sarjaan 60 metrin takamatkan.

Suvukas hevonen ansaitsi viime vuonna palkintorahoja jo yli 40 000 euroa, vaikka tärkeimmissä kilpailuissa tulikin laukkoja. Isoveljensä Vixen ja Vixus ovat tienesteissä kuitenkin vielä kaukana 5-vuotiaan edellä.

Janne Räisänen lähtee tavoittelemaan menestystä amatööriohjastajien SM-liigaan kuuluvassa ravien 8. lähdössä Lewis Lin kanssa. Rantasalmelaisella on hyvä tilaisuus voittoon myös yhtä lähtöä aiemmin Winzetin rattailla.

Iltapäivän ensimmäisessä lähdössä klo 16.10 uransa avaa mm. ravikuningas Vitterin pikkuveli Salpaus Seppo. Heti perään lämminveristen alokaslähdössä nähdään Suomen kärkinimiin kuuluvan Lexus Dreamin pikkusiskon, What A Feelingin, ensiesiintyminen tositoimissa. Vastustajana on mm. SaiPan raviliigavarsa Royal Date.

Sunnuntain ponilähtö ajetaan jo klo 15.40.

Lisätiedot raveista

 

  Takaisin listaukseen