Varsakunkku-karsinta tiistaina Mikkelissä

31.05.2018


Turelius voitti historian ensimmäisen Varsakunkku-karsinnan 19.5. Kuopiossa. Kuva viime kesältä Mikkelistä.

 

Nuorille suomenhevosille suunnattu Varsakunkku-kilpailu kuuluu ravivuoden uutuuksiin, ja Mikkelin raviradalla on kilpailusarjassa merkittävä rooli. Ennakkomaksullisen kilpailun ensimmäinen finaali ravataan St Michel -raveissa sunnuntaina 15. heinäkuuta.

Tositoimissa ovat silloin 5-vuotiaat suomenhevoset, joista oriit ja ruunat avasivat sarjan jo karsintalähdöllä puolitoista viikkoa sitten Kuopiossa. Tammojen osalta kilpailu starttaa Mikkelin karsinnalla ensi tiistaina 5. kesäkuuta. Illan neljäntenä lähtönä ajattavassa kisassa on mukana täysi tusina 5-vuotiaita tammoja. Rahassa mitattuna menestyinempiä näistä ovat toistaiseksi Huima Lento ja Kömin Lento. 

Karsintalähdön voittaja tienaa 3 000 euroa. Loppukilpailussa tammat saavat 20 metriä etumatkaa oriita ja ruunia vastaan, voittajalle on luvassa silloin 10 000 euron palkinto.

Myöhemmin tänä vuonna Varsakunkussa pääsevät tositoimiin myös 3- ja 4-vuotiaat suomenhevoset.

Lisätietoa Varsakunkusta

 

Ensi tiistain Toto5-ravit ovat samalla Joroisten ravit. Varsakunkun ohella illan ohjelmaan kuuluu myös lämminveristen Nuorten sarja. Siinä Biofarm Cupissa kolmanneksi yltänyt Effronte Photo kohtaa mm. Ranch Qluisan, Glass Sniperin, Indianapoliksen ja Triple Rayn.

T5-avainhevosia ovat mm. Oxan Winx And Wonx ja Fika. Ravit päättävässä monten SM-karsinnassa suosikkina starttaa viime vuonna Suomen mestaruuden valloittanut juvalainen Diktaattori.

Tiistain ravit starttaavat ponilähdöllä klo 17.30. Ensimmäinen lähtö ajetaan klo 18.07.

 

  Takaisin listaukseen