Timokon tytär Tingaling on Jukurien Raviliiga 2017 -hevonen!

16.09.2017

Mikkelin Jukurien Raviliiga -hevoseksi valikoitui Ypäjällä perjantaina pidetyssä varsahuutokaupassa legendaarisen Timokon tytär Tingaling. Punaruunikko tamma oli tulevan valmentajan mieleen.
"Tamma oli meidän kärkivaihtoehtomme, ranskalainen veri miellyttää", Jouni Hillbom riemuitsi.

Tingalingin kasvattaja on Annamari Sipilä. Tamman isä, vastikään kilpailu-uransa päättänyt ranskalaisori Timoko on yksi Euroopan kaikkien aikojen parhaista ravureista. Se on voittanut lukuisia suurkilpailuja Elitloppetista lähtien ja ansainnut palkintorahoja yli viisi miljoonaa euroa. Myös periyttäjänä Timoko on jo ehtinyt näyttää kykynsä, sillä sen poika Dreammoko oli mukana mm. kesäkuussa Kouvolan Kymi Grand Prix'ssa yhdessä isänsä kanssa. Suomessa Timokolla on vain vähän jälkeläisiä, Tingalingin kanssa samanikäisiä on vain kolme. Tingalingin emä on suvukas amerikkalainen Delphi's Pearl jonka ennätys on kova 12,2. Sen jälkeläisistä 4-vuotias Batman Evo on ehtinyt ansaita jo lähes 35 000 euroa ja juosta ennätyksen 13,2.

Jos haluat olla mukana todella mielenkiintoisessa tulevaisuuden ravurissa, osta osuus Mikkelin Jukurien Raviliiga 2017 -hevosesta, Tingalingista!

Mukaan pääsee vain 100 eurolla!

Raviliigaan

  Takaisin listaukseen