Runsaasti nimilähtöjä Mikkelin torstairaveissa

29.07.2020

Tiivis kilpailutahti jatkuu Mikkelin ennätysradalla. Torstaina 30. heinäkuuta karsitaan osallistujia eri puolilla Suomea ajettaviin nimikilpailuihin useammassa eri lähdössä.

Itä-Suomen ratojen Cartivet meetingissä lämminveriset tavoittelevat finaalipaikkoja 22. elokuuta Jyväskylässä ajettavaan loppukilpailuun, jossa voittajaa odottaa 10 000 euron palkinto. Vuoden avausvoittoa Mikkelin karsinnassa tavoittelee mm. Markus Dahlströmin Il Funny Li.

Montén uuden kilpailusarjan, Prix de Teivon finaali juostaan Tampereella jo ensi viikon lauantaina. Torstai-iltana jaetaan neljä loppukilpailupaikkaa. Amatööriohjastajat puolestaan kamppailevat pisteistä ja pääsystä syyskuun loppupuolella Kuopiossa ja Ylivieskassa järjestettäviin finaalilähtöihin. Rantasalmen Janne Räisänen on sarjassa toisena.

Omalla nimikkolähdöllään torstaina huomioidaan myös jo 45 vuotta Mikkelin ravien päälähettäjänä toiminut Jukka Paavilainen. Ravien kovimmissa sarjoissa vastikään ennätysvauhtia kulkeneet Double Revenge ja Uljas Suomalainen pyrkivät parantamaan tuloksiaan entisestään.

Torstai-illan ponilähtö ajetaan klo 17.40 ja ensimmäinen lähtö klo 18.07.

Mikkelissä ravataan myös ensi viikolla, sillä aikaisempina vuosina elokuun alussa Savonlinnassa järjestetyt ravit kilpaillaan tänä poikkeusvuonna Mikkelissä lauantaina 8. elokuuta.

 

Lisätiedot raveista

  Takaisin listaukseen