Ravikausi starttaa sunnuntaina

27.02.2018


Mikkelin kavioura on hyvässä talvikunnossa.


Varma kevään merkki on ravikauden käynnistyminen Mikkelin vauhtiradalla. Sunnuntaina 4. maaliskuuta kisataan kymmenen lähdön ravit klo 13 alkaen, ponit suorittavat oman osuutensa jo klo 12.20 ja 12.40.

Kauden avausraveissa tositoimissa nähdään mm. viime syksynä suomenhevosten Derbyn voittanut Humiro. Janne Haapiaisen ajama kotiradan ori kohtaa iltapäivän neljännessä lähdössä niin ikään kohti huippua pyrkivän Antin Onnin. Sunnuntain Toto4-pelin avainhevosia ovat niiden ohella juvalaisen Seppo Suurosen valmentamat Erica Luca ja Ariitta.

Kolmannessa lähdössä nähdään mielenkiintoisia suomenhevosvarsoja Tapio Perttusen valmentaman 4-vuotiaan Vixelin johdolla. Sen vuotta vanhempi veli Vixus hallitsi saman ikäluokan suurkisoja viime kaudella ja tienasi yli 140 000 euroa. Mikkelissä uransa aloittava Vixeli saa vastaansa mm. jo voittamaan ehtineen ikätoverinsa, Sillankorvan Toivon.

Sunnuntai avataan lämminveristen montélähdöllä ja iltapäivän päätteeksi amatööriohjastajat taistelevat jo pisteistä kohti syksyn SM-finaaleja.
Yleisölle on ravien lomassa tarjolla rekiajelua klo 13-15 ja lapsille liukumäki. Ravintolan 18 euron hintaisessa buffetissa tarjoillaan mm. blinejä.

Mikkelin kausi sisältää 18 ravipäivää, joista yhdet ravit ajetaan Savonlinnan Hannolanpellon radalla. Vuoden päätapahtuma, St Michel, järjestetään Mikkelissä 14.-15. heinäkuuta.

Lisätietoa sunnuntain raveista


  Takaisin listaukseen