Mikkelin sunnuntairaveista kohti isompia kilpailuja

23.08.2018

Mikkelin ravikausi jatkuu sunnuntai-iltana 26. elokuuta klo 18. Päälähtöinä ajetaan lämminveristen Cartivet Meeting -karsinta ja suomenhevosten tammasarja.

Cartivet Meetingissä haetaan paikkoja Lappeenrannassa 22. syyskuuta ajettavaan loppukilpailuun, jossa voittajaa odottaa 10 000 euron ykköspalkinto. Jukka-Pekka Närhisen Turmalin haastaa kotiradallaan Enjoy's Paycheckin ja Orlando Pointin taistoon finaalipaikoista.

Myös tammasarjassa monen tähtäin on asetettu kuukauden kuluttua Lappeeseen, sillä silloin ravataan Villimiehen Tammakilpa 30 000 euron ykköspalkinnolla. Sipisipi, Salli Sorjonen ja Kömin Lento hakevat Mikkelistä viimeisintä virettä kohti syyskuun karsintoja.

Amatööriohjastajat puolestaan taistelevat illan toisessa lähdössä pisteistä lokakuussa ajettaviin finaalilähtöihin. Sarjaa johtava Janne Räisänen ei ole tällä kertaa mukana lähdössä, joten kolmantena oleva mikkeliläinen Ville Mikkanen voi parantaa asemia entisestään.

Sunnuntain ravit alkavat ponilähdöllä klo 17.40. Ensimmäinen lähtö on vuorossa klo 18.07.

Lisätiedot

 

  Takaisin listaukseen