Lissun Eerikki häikäisi Toto76-kierroksella

15.10.2017

Pari viikkoa sitten voittojen tielle palannut Lissun Eerikki vastasi Mikkelin T76-ravien väkevimmästä suorituksesta lauantaina. Takamatkalta startannut ori joutui tekemään pitkän kirin kolmatta rataa pitkin, mutta vyöryi silti loppusuoralla vastustamattomasti suursuosikki T.T. Avotin edelle. Ari Moilasen ajokin voittoaika oli hieno 22,8ke. Pekka Luukkosen valmentaman ja Hevosmaailma-tallin omistaman kotiradan oriin voittosumma kasvoi 5 000 eurolla. Moittia ei sovi T.T. Avotiakaan, vaikka sen voittoputki katkesikin lauantaina.

Välähdyksen voittoputki ei sen sijaan katkennut Mikkelissä, vaan Ville Korjuksen suojatti nappasi johtopaikalta hallitun voiton ajalla 23,6ake. Ykkönen oli oriille viides peräkkäinen ja vuoden 12. Pyörylän Paroni otti johtavan takaa kakkosrahat ennen sitkeää Metkutusta. Hallitsijapari Köppinen & Saaga S jäivät rahasijojenkin ulkopuolelle.

Juha Utala onnistui T76-kohteissa kahdesti. Oman tallin Fire Spruce esitti tammalähdössä pirteän loppukirin ja ehti sisäkautta voittoon hyvällä ajalla 13,3ake. Christa Packalenin Bertucciolla hollolalainen voitti pronssidivarin keulasta. Johtopaikka oli avain voittoon myös Ruskattarella, Aira Clocilla ja Mr Hot Shotilla. Viime mainittu teki lauantain kovimman tuloksen 12,7aly. Antti Teivainen ajoi Kati Lindsbergin valmentamaa ruunaa, jonka omistaa Pulkan Talli Mäntyharjusta.

Mika Forss ajoi ykkösen Jere Taulion Aira Clocilla tyyliin, joka lupaa tammalle menestystä jatkossakin. Jouko Tarvaisen Ruskatar joutui omassa lähdössään tiukemmalle, mutta Aronin Muisto pysyi turvallisen marginaalin päässä maaliin saakka.

Ennen T76-kohteita Timo Toiviaisen tuulennopea Smoky Ray otti jo kauden kymmenennen voittonsa. Kyvyt esiin -divisioonan voitto matkasi Pohjanmaalle, kun Antti Ala-Rantala ajoi Duckyn ykköseksi hyvän juoksun päätteeksi. Ari Moilasen ajama Joivaus paranteli maililla ennätyksensä lukemiin 25,3aly. Iltapäivän ensimmäiset voittajat olivat tuttuja jo Mikkelin edellisistä raveista. Sekä Pertti Puikkosen ajama ja Allan Valentinin valmentama Venla S että Jani Ruotsalaisen ajama Crazy Brat uusivat lokakuun alun voittonsa. Ponilähdön ykkösiä olivat Rama Chiron ja Sofia Kiukas.

Osuuskauppa Suur-Savon ravit keräsivät jälleen runsaasti yleisöä nauttimaan tasokkaista raveista, hernesopasta ja oheisohjelmasta. Iltapäivän pelivaihtokin kipusi ilahduttavasti yli 814 000 euron.

Tulokset

 

  Takaisin listaukseen