Kotiradan hevoset vahvoja avausraveissa

06.03.2017

Seppo Romon valmennettavat tekivät täydellistä työtä Mikkelin ravikauden avauksessa sunnuntaina. Terho Rautiainen ajoi ensin Prayer Blessingin keulasta ykköseksi ja heti perään Bazire Brodden kirivoittoon. Ari Häkkinen omistaa yhdessä Romon kanssa hevoset, jotka ovat erikoistuneet tuplavoittoihin. Molemmat voittivat myös lokakuun alussa Joensuussa ja viikko sitten Kangasniemen jääraveissa.

Aurinkoinen iltapäivä sujui kotiradan hevosilta muutenkin vahvasti. Pekka Luukkosen valmentama viime syksyn derbyfinalisti Lissun Eerikki palasi tauolta vahvassa iskussa ja otti Esa Holopaisen ajamana johtavan rinnalta varman voiton kovimmassa kylmäverilähdössä. Toto4-kohteet olivat kokonaisuudessaan mikkeliläisten heiniä, sillä Tapio Kososen valmentama Tyrone Power kiitti Hannu Torvista hyvästä selkäjuoksusta T4-2:ssa kirimällä selvään voittoon.

Sunnuntain suurimmat setelit kuittasi Kari Innasen tallin Intuto, joka punnersi Nuorten sarjan voittoon vahvan suorituksen päätteeksi Samuli Innasen ajamana. 4-vuotias tienasi 2 000 euroa ennätysajallaan 18,3ke. Winter Monte Meetingissä Hanna Korhosen Uptown Pilot oli ylivoimainen. Esa Holopaisen tallin mikkeliläisomisteinen Viitön avasi uransa keulavoitolla kylmäveristen nollasarjassa. Ykkösiksi ylsivät myös Vesa Vehviläisen Räiskäys, Tuomas Pakkasen ajama Jouni Hallikkaan tallin Issakan Pouta ja Tero Makkosen Amelie Boost, jonka voitto oli ensimmäinen niin kuskille kuin hevosellekin. Ponilähdön ykkönen oli Elmeri Pussin Smedens Loudness.

Tulokset sunnuntailta
 

  Takaisin listaukseen