Don Corleone Trot takaa-ajoon vaaliraveissa

13.03.2019

Lähestyvät eduskuntavaalit näkyvät vahvasti myös Mikkelin raveissa sunnuntaina, kun neljä Etelä-Savosta Arkadianmäelle pyrkivää ehdokasta on mukana omalla nimikkolähdöllään. Klo 16-17 paikalla on myös pääministeri, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Kaviouran puolella mielenkiintoa riittää mm. 2600 metrin matkalla ajettavassa 7. lähdössä, jossa potentiaalisia voittajia löytyy kolmelta eri lähtöpaalulta. Winter Amiraal ja Langenbrunner saavat viiden muun hevosen ohella etumatkaa, mutta 20 metriä taaempaa lähtevä Newport Brodde sekä 40 metrin takamatkalta starttaavat Don Corleone Trot ja Giampaolo Poof ovat kovia tekijöitä. Tapio Perttusen Don Corleone Trot on tämän vuoden viidessä kilpailussaan ollut neljästi kahden parhaan joukossa.

Iltapäivän Toto4-avauksessa iskevät yhteen kahdesti peräkkäin voittaneet Glint Match ja Vex Ant Hope. Teppana hakee kylmäveriryhmässä tälle vuodelle jo neljättä täysosumaansa. Voitokkaasti tauolta palannut Issakan Stigi (kuvassa) ei päästä Jani Ruotsalaisen ajokkia helpolla.

Pari kertaa laukkoihin pilannut Sign Of Secret pyrkii takaisin menestyksen tielle 6. lähdössä. Kolmossijoilla ja yhdellä hylkäyksellä Suomessa aloittanut O.P.Roc kuuluu myös suosikkeihin.

3-4-vuotiaat lämminveriset kisaavat Nuorten sarjassa 2 000 eurosta. Hanna Rusasen Midsommar de Jour ja Erkki Tullan Capo ovat kotiradan toivoja.

Sunnuntain 17.3. ravit starttaavat ponilähdöllä klo 15.40. Ensimmäinen lähtö on vuorossa klo 16.07.


Lisätietoa raveista

 

  Takaisin listaukseen