Un Mec d'Heripre voitti St Michel -ajon vuonna 2016. (kuva: Hippos)
 

Vuonna 2017 St Michel  -vauhtijuhlaa 15.-16.7.

Kansainvälinen St Michel -ajo järjestetään vuosittain heinäkuun puolivälissä. Vuonna 1981 perustetusta St Michelistä on vuosien varrella muodostunut yksi kesän suosituimmista ravitapahtumista: vauhtiviikonlopun yleisömäärä on vakiintunut n. 25 000 hengen tasolle, ja tapahtuman pelivaihto on n. 2 miljoonaa euroa. St Michel on myös suurin Mikkelissä vuosittain järjestettävä yleisötapahtuma. Raviradan viihtyisät nurmialueet ja ainutlaatuinen tunnelma houkuttelevat huippu-urheilun ystäviä läheltä ja kaukaa.

Klikkaa tästä tapahtuman sivuille


Ensimmäinen St Michel -ajon voittaja oli Keystone Patriot, yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisravureista. Sittemmin St Michelissä on vuosittain nähty niin koti- kuin ulkomaisia tähtiä, mm. Mack Lobell vuosina 1990 ja 1991 sekä Varenne vuonna 2002. 

St Michelissä on totuttu näkemään huipputuloksia, ja kilpailussa juostujen lukuisten ennätysten ansiosta Mikkelin kavioura on noussut maailmanmaineeseen yhtenä maailman nopeimmista raviradoista. Vuonna 1993 Smooth Blend ohjaksissaan Antti Teivainen juoksi 1000 m:n ratojen silloiseksi maailmanennätykseksi 1.10,9a, ja vuonna 1995 Shan Rags/Noralf Bräkken sivusi voimassa ollutta maailmanennätystä 1.10,7a.

Vuonna 2002 italialainen ori Varenne juoksi uuden ME:n 1.09,3a yli 27 000 katsojan edessä. Kaksinkertainen St Michel-voittaja Camilla Highness sivusi tuloksellaan 1.10,4a tammmojen maailmanennätystä vuonna 2008 ja vuotta myöhemmin ranskalainen Premiere Steed paransi tammojen ME:n lukemiin 1.09,6a.


ST  MICHEL -AJON SÄÄNNÖT: 

1. St Michel-ajon järjestää vuosittain Mikkelin Ravirata Oy Suomen Hippos ry:n hyväksymänä ajankohtana.  
2. Kilpailu on kansainvälinen kutsukilpailu 4-vuotiaille ja vanhemmille lämminverihevosille.  
3. Kilpailuun kutsutaan kahdeksan (8) hevosta.  
4. Kilpailu ajetaan suoraan loppukilpailuna autolähetyksellä 1609 m matkalla.  
5. Kilpailun palkintosumma ylittää suurkilpailuille asetetun palkintorajan.  
6. Kilpailun palkintoja voidaan tarkistaa vuosittain (vuonna 2017 I-palkinto on 70 000 €).  
7. Kaikki kilpailuun kutsutut ja hyväksytyn juoksun tehneet hevoset palkitaan.  
8. Kilpailun sääntöihin voi tehdä muutoksia vain Mikkelin Ravirata Oy Suomen Hippos ry:n hallituksen hyväksymänä.