St Michel -ravit

17.07.2021

St Michel -ravit Mikkelissä klo 13, ponilähdöt jo klo 12.00 ja 12.30

Käsiohjelma

Suurmestaruusajo, Monten SM-finaali, Tammatähti, PikkuSuurmestaruus

 

VIHJEET LAUANTAIN RAVEIHIN

 

TOTO75-VARMAVALINNAT

Lauantain Toto75-kierrokselta löytyy neljä keulavarmaehdokasta. Näistä kaksi valitaan läpivarmoiksi, yksi toimii apuvarmana Pienessä systeemissä ja yhdelle otetaan lopulta yksi tukirasti molempiin vihjesysteemeihin. Ykkösvarma on neljännen kohteen 3 ULJAS SUOMALAINEN. Viimeksi Suur-Hollola-ajossa kolmanneksi kirinyt ja Härmän Nordic Kingissä johtavan takaa viidenneksi sijoittunut ori on kohonnut niin rajuun iskuun, että todella vaikea sen tappioon keulapaikalta on tässä uskoa. Myös kolmannen kohteen 3 WILLOW PRIDE on tiukasti kiinni keulavoitossa kuukauden starttivälistä huolimatta. Päätöskohteena ajettavassa Suurmestaruusajossa 2 H.V. TUURI kohoaa näiltä lähtöpaikoilta ainoaksi A-hevoseksi, mutta Suuressa systeemissä huomioidaan kuitenkin lopulta kaikki vähänkään realistiset voittajakandidaatit. Myös toisen kohteen 5 PIPPI ROC on viime starttien kaltaisessa vireessä jatkaessaan tiukasti kiinni keulavoitossa, mutta sen kaveriksi systeemeihin nostetaan kuitenkin kirikykyinen 9 NAZARETH.

 

TOTO75-VIHJESYSTEEMIT

T75-1: 2,3,6 + 1,8 (5,7)

T75-2: 5,9 (4,7)

T75-3: 3 (1,11)

T75-4: 3 (2,4)

T75-5: 9,7,1,3,4,2,6,14 + 10,15 (8,13)

T75-6: 5,3,11,9 (1,2)

T75-7: 2 + 3,4,7,5,6 (1,8)

Pieni systeemi 192 riviä, hinta 9,60 euroa.

Suuri systeemi 2400 riviä, hinta 120 euroa.

 

ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT

 

Lähtö 1

RANKING

A) 6-10-3

B) 1-8-7-2-9-4-5

BARACK LA MARC – DICKSON SHADOW – TARGET KRONOS – JUGADOR

Superviikonloppu käynnistyy lämminveristen montén SM-finaalilla. A-ryhmään kohoaa kolme ratsukkoa. 6 BARACK LA MARC on intoutunut niin hurjaan vireeseen, että saa ykkösvihjeen. Viimeksi Lahdessa edes juoksupaikka johtavan rinnalla ei estänyt tyylipuhdasta Jokimaan Monté Tähden voittoa. Voi olla, että juoksupaikka löytyy nytkin johtavan rinnalta. 10 DICKSON SHADOW on kirinyt kaikissa taulun montéstarteissaan upeasti. Barack la Marc on kuitenkin jäänyt kahdessa viime startissa ohittamatta, joten Jenni Koskelan ajokki jää rankingissa Seija Myllyharjun suojatin takapuolelle. 3 TARGET KRONOS on sitten kolmas kova voitontavoittelija. Target Kronos hallitsi viimeksi Kaustisella johtopaikalta oikein varmasti alusta loppuun, ja eiköhän Karoliina Sinkkilän tähtäimessä ole hyvältä lähtöpaikalta nytkin suoraviivainen keulataktiikka. 1 JUGADOR ja 8 SUNBEAM kärkkyvät sitten suosikkikolmikon kannoilla. Molemmat ovat kirikykyisiä hevosia, jolle luvassa oleva vauhtijuoksu sopii hyvin. Seinäjoen SM-karsinnassa 3. päivä kesäkuuta Jugador ja Sunbeam onnistuivat kukistamaan kolmanneksi jääneen Barack la Marcin, mutta Barack la Marc on nostanut sen jälkeen tasoaan. Viimeksi Lahdessa Sunbeam kiri hyvin kolmanneksi, mutta Barack la Marc ja Dickson Shadow olivat selityksittä parempia. Mainittakoon, että Sunbeam voitti viime vuonna Suomen mestaruuden Jenni Koskelan ratsastamana. 7 NITRO DIABLO sijoittui viime vuoden SM-finaalissa kolmanneksi, mutta tämän kesän starteissa ruuna ei ole ollut ihan yhtä hyvä kuin viime vuonna, vaikka mukavassa vireessä kilpaileekin.

 

Lähtö 2

RANKING

A) 6-3-4

B) 2-1-5

FARAK – CARRI – NEVAN DIISSELI – LANDEN IITA

Kolmevuotiaiden suomenhevosten lähtö jakautuu ainakin alustavasti kahteen kolmen hevosen kategoriaan. Toki kokemattomien hevosten voimasuhteiden arvioiminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Evartin pikkuveli 6 FARAK on aloittanut uransa kahdella paikallisravien voitolla, eikä olisi mikään ihme, vaikka osaavista käsistä tulevan Fransin pojan voittokulku saisi jatkoa myös totoraveissa. Pauli Raivion nuoret suomenhevoset ovat käytännössä aina vaarallisia, ja myös 3 CARRI on heti tiukka voitontavoittelija. Camrin pojan ravi oli koelähdössä oikein täysipainoista. Myös Teemu Okkolinilla on tapana tuoda nuoret valmennettavansa radoille hyvässä iskussa, joten eiköhän 4 NEVAN DIISSELI kykene tosipaikan tullen huomattavasti koelähtötulostaan parempaan. Tietysti vauhtien kasvaessa laukkariskikin äkkiä kasvaa. Paalun tammat 2 LANDEN IITA ja 1 VALENCIA edustavat Costellon ensimmäistä ikäluokkaa, mikä tietysti lisää urheilullista mielenkiintoa tämän kaksikon suhteen. Joka tapauksessa voittoon tuntuisi olevan suosikkien onnistuessa liikaa venymistä kuten myös 5 LEMMEN TULIKASSON kohdalla.

 

Lähtö 3

RANKING

A) 6

B) 5-4-3-7-2-1

NUGA ROLS – JOSTOIS – VIETÄVÄN PATUKKA – VIRIN VARPU

Päivän kolmannessa lähdössä 6 NUGA ROLS havittelee sopivassa tehtävässä onnistuessaan tiukasti paluuta kultakantaan. Vaikka taulu on aika arkisessa jamassa, kilpailee Nuga Rols hienossa vireessä. Viimeksi Mikkelissä pahat alkulaukat pilasivat pelin, mutta jatkossa Heimo Mäkäläisen valmennettava kulki suorastaan hurjasti. Tätä edeltäneessä Lahden kisassa kirivaihe ei mennyt 4. sisältä sujuvasti. Lappeenrannan kolmossija tuli mukavalla kirillä 4. ulkoa. 5 JOSTOIS kiri toissakerralla Lahdessa niin mallikkaasti kolmanneksi, että kohoaa sen perusteella Nuga Rolsin ykköshaastajaksi. Itse asiassa Nuga Rols kukistui tuossa kyseisessä kilpailussa. Viimeksi Hankasalmella starttiväli oli valmentajan mukaan liian lyhyt. 4 VIETÄVÄN PATUKKA oli huhtikuisessa Teivon kilpailussaan täysin epävireinen ja on nyt tauolta iso arvoitus. Joka tapauksessa aiemmin Vietävän Patukka on suorittanut Hemmi Florinin valmennuksesta hyvin. 3 VIRIN VARPU on kohonnut mukavaan vireeseen. Sunnuntaina Jämsässä Virin Varpu eteni alkulaukasta huolimatta kärkeen jo 400 metriä juostuna ja kamppaili niukkaan voittoon ennen lopussa aivan rinnalle kirinyttä pelisuosikki Disainia. 7 PÄIVÄN POKERI on huippukunnossa ja on tämän lähdön nopein hevonen, mutta keskipitkä matka hieman arveluttaa. Yksi pelihevosista kuitenkin.

 

Lähtö 4

RANKING

A) 7-1

B) 4-6-2-5

C) 3

LE GROS BILL – TITO C.A. – TAPIRO JET – PRESIDENT LINDY

Lämminveristen avoimessa ryhmäajossa lähtökiihdytys lienee ratkaisevassa roolissa. Se kumpi kaksikosta 7 LE GROS BILL ja 1 TITO C.A. pääsee johtopaikalle, on voiton suhteen vahvoilla. Vaikka Tito C.A. pääseekin askelten osuessa lankulle nopeasti kovaan vauhtiin, niin ihan ensi metreillä ruuna ei kuitenkaan ole raketti. Niinpä lähtökohtaisena oletuksena on, että Le Gros Bill onnistuu tykittämään ulkoakin keulapaikalle. Sen jälkeen ori olisi pikamatkalla todella vaikea ohitettava, vaikka alla vaisumpi suoritus Suur-Hollola-ajon välierästä onkin. Vastaavasti Tito C.A. on kohonnut huippukuntoon ja voitti viimeksi Kaustisella Festivaali-ajon johtopaikalta aivan yläpystyyn. Ei Tito C.A. kuitenkaan viimeksikään ihan ensi metreillä keulaan päässyt. 4 TAPIRO JET sijoittui Kaustisen Festivaali-ajossa 3. sisältä mukavasti neljänneksi. Tapiro Jet on Tito C.A.:ta nopeampi avaaja, eikä se nyt mikään maailman suurin ihme olisi, mikäli Tapiro Jet ohittaisi Tito C.A.:n lähtökiihdytyksessä. Tällöin lähtöön olisi toki panostettava täysillä. 6 PRESIDENT LINDY lienee koko porukan nopein avaaja, mutta saa sitten nähdä, että ladataanko oriilla lähtöön täysillä. Lopun tulemisessa on nimittäin ollut isoja ongelmia. Viimeksi Jämsässä President Lindy tuli kuitenkin 2. sisältä juosten maaliin asti, toki lähtökin oli kokonaisuudessaan sangen sopiva. Vaikka President Lindyllä ladattaisiin lähtöön, niin tuskinpa sillä Le Gros Billiä vastaan lähdettäisiin urheilemaan. Lähdön tammat 2 CLUB NORD ELIT ja 5 FIRST CLASS LADY eivät ole olleet viime aikoina parhaimmillaan, joten ihan kärkeen on kyllä venymistä.

 

Lähtö 5 | Troikka

RANKING

A) 2-6-3-1-8

B) 9-10-4-12-11-7-5

PROUD ANGELIQUE – EL INDEED – BRAZEN LEONORE – ARNIE’S EMILIE

Melko vähärahaisten tammojen lähdössä 2 PROUD ANGELIQUE nostetaan asetelmien ansiosta ideasuosikiksi. Proud Angelique säesti Vermossa 9. päivä kesäkuuta 2. sisältä mukavasti keulasta voittanutta Credit To Hopea. Nytkin vastassa olevista Arnie’s Emilie, Brazen Leonore ja Simon Angel jäivät takapuolelle. Kahdessa viime startissa juoksut ovat menneet täysin vihkoon. Toki Proud Angelique taipui viimeksi 2. radalta ilman selkää turhankin pahoin, mutta ei asia kuitenkaan suuremmin huoleta. Nyt Proud Angelique päässee mielipaikalleen keulaan, mistä ei ole pikamatkalla helppo ohitettava. 6 EL INDEED on oikein kehityskelpoinen 4-vuotias tamma. Se voitti huhtikuussa Pilvenmäki Specialin karsintalähdön, mutta laukkasi sitten finaalissa heti lähtösuoralla kärkirintamasta hylkäykseen. Viimekertainen Lappeenrannan voitto kävi heikkotasoisessa lähdössä lähinnä hyvästä hiitistä. Nyt tamma joutunee haalarihommiin, mikäli mielii lähdön voittaa. 3 BRAZEN LEONORE on kärsinyt huonosta lähtöratatuurista, eivätkä juoksut ole olleet useinkaan helppoja. Viimeksi Mikkelissä Brazen Leonore sai kerrankin sisäratajuoksun 3. sisällä, mistä kiri loppusuoralla mukavasti kakkoseksi. Jyväskylän kakkossija tuli runsaan 700 metrin kirillä 3. ulkoa. Keulassa juossut Enzo Victory voitti. 1 ARNIE’S EMILIE juossee joko 2. tai 3. sisällä ja pystyy sujuvasti päästessään pärjäämään. 8 BEAN DREAM on kunnossa, mutta jälleen kerran huonolla lähtöpaikalla. Saa nähdä, kuinka aktiivisella taktiikalla Hannu Torvinen on liikkeellä. 9 SURPRISE DAISY on menestynyt tänä vuonna hyvin, mutta tämän lähdön voittaakseen pitäisi löytyä vielä lisäpykälä. Ei sekään toki mahdotonta ole. 10 SELF TAUGHT BEAUTY on parhaimmillaan keulapään juoksupaikoilta, joten asetelmat ovat vastaan. 4 SIMON ANGEL voitti Porissa 2. ulkoa 800 metrin kirillä lopulta ylivoimaisesti, mutta tehtävä on nyt merkittävästi kovempi.

 

Lähtö 6 | Toto75-1

RANKING

A) 2-3-6

B) 1-8-5-7-4

HISSUN TURBO – HEPORIX – MERRAN ROIHU – MYRSKYRI

Toto75-pelin avauskohteessa A-ryhmään nostetaan kolme hevosta. 2 HISSUN TURBO kohoaa rankingin niukaksi ykköshevoseksi, vaikka on A-hevosista ainoa, jolle pikamatka ei ole paras mahdollinen. Hissun Turbo kilpailee kuitenkin raudanlujassa vireessä ja mikäli ruuna onnistuu pääsemään starttiraketteja vastaan mukaan matsiin, on etu tiukassa tilanteessa Hissun Turbon puolella. Hissun Turbo on kilpaillut pikamatkalla urallaan kerran aiemmin. Tämä tapahtui Vermossa 8. päivä toukokuuta. Silloin Hissun Turbo menetti paikkansa johtavan rinnalla vauhdin kiihtyessä 500 jäljellä, mutta kiri vielä Heporixin keulasta voittamassa lähdössä hyvin neljänneksi. Kakkosradan lähtöpaikalta on mainio lähteä rakentamaan juoksua. 3 HEPORIX ja 6 MERRAN ROIHU ovat starttiraketteja, jotka viihtyvät pikamatkalla. Näiltä lähtöpaikoilta Heporix on lähdön todennäköisin keulahevonen. Voittaessaan toukokuussa Vermon pikamatkalla Heporix torjui kakkosradalta kasiradalta liikkeelle lähteneen Merran Roihun. Vauhdikkaan kaksikon nahistellessa avauspuolikas oli peräti 18,7-kyytinen. Merran Roihu viimeisteli tähän lähtöön Mikkelin varmalla keulavoitolla väliajoin 20,5-23,0-22,0. 1 MYRSKYRI ei ole noussut tänä vuonna aivan huippuiskuun, mutta hyvään vireeseen kuitenkin. Ykkösradalta ruunalla on hyvät saumat seurailla kärjen imussa. 8 VILKKEEN VELMU on oikein kehityskelpoinen 6-vuotias. Se sijoittui viimeksi Lahden 75-lähdössä johtopaikalta kolmanneksi Aatsille sekä Hiiopille häviten. Pienessä lähdössä kasiradaltakin voi saada hyvän juoksun.

 

Lähtö 7 | Toto75-2

RANKING

A) 5

B) 9-4-7-2-6-8-1-10-12-11-3

PIPPI ROC – NAZARETH – TRUE VISION – BANSKY

Toisen Toto75-kohteen avainhevonen on ehdottomasti 5 PIPPI ROC. Mikäli hurjan nopea tamma jatkaa kahden edellisstarttinsa tasolla, on keulavoitto pikamatkalla äärimmäisen lähellä. Viimeksi Forssassa Pippi Roc sooloili takamatkasta huolimatta ylivoimaiseen keulavoittoon ja tätä edeltäneessä Mikkelin kisassa tamma haastoi lopussa 2. sisältä tiukasti keulasta voittaneen tallikaverinsa Lady Luckin Gerris Trixin kiriessä lopussa taustalta mukaan samaan rintamaan. Tempo oli hurja, sillä väliajat olivat 06,0-08,6-15,0. 9 NAZARETH on suoritusvarma ja hyvä kilpailija. Kimmo Aholan suojatti on takarivistäkin suosikin ykköshaastaja. Nazareth pystyy kirimään hyvän selkäjuoksun jälkeen terävästi. 4 TRUE VISION hävisi viimeksi Vermossa 3. sisältä vain edessään juosseille My Swedenille sekä M.T.Master Donille. Ideaalijuoksupaikka olisi Pippi Rocin takana 2. sisällä, ja sieltä kaikki on mahdollista. 7 BANSKY oli Kaustisen Isla-ajossa valtaisa pettymys taipuessaan johtopaikalta pitkälti viimeiseksi. Toki tamma joutui kiertämään ensimmäisen puolikkaan kolmatta rataa ennen kuin eteni lopulta johtopaikalle 1500 metriä ennen maalia, mutta millään tavoin suorituksesta ei voi silti antaa puhtaita papereita. Bansky on nyt iso arvoitus, muttei sitä toisaalta startti kropassa kokonaan unohtaakaan kannata. 2 SUN CAPITANO ei riittänyt viimeksi Mikkelissä Pippi Rocille. Mainiolta lähtöpaikalta totosija ei tulisi hyvällä sisäratajuoksulla yllätyksenä. 6 LANGEN’S AIRBORNE ja 8 REBEL RAPID kohdalla lähtöpaikat laskevat osakkeita.

 

Lähtö 8 | Toto75-3, Troikka

RANKING

A) 3

B) 1-11-6-2-8-10-12-5-7-9-4

WILLOW PRIDE – ICE WINE – STARO MIAMI – PEANUTS

St Michel Tammatähdessä 3 WILLOW PRIDE kohoaa kuukauden starttivälistä huolimatta ainoaksi A-hevoseksi ja vihjesysteemeiden luottohevoseksi. Mikäli Willow Pride suorittaa tasollaan ja pääsee liikkeelle osaamallaan tavalla, on tamma keulapaikalta vaikea ohitettava. Willow Priden viimeisin kilpailu on Jyväskylän Killerin Eliitti. Siinä Markku Niemisen valmennettava punnersi 2. sisältä open stretch –kaistaa pitkin voittotaisteluun yhdessä Stonecapes Queilan sekä Global Withdrawlin kanssa. 1 ICE WINE avaa sekin lujaa, mutta Willow Priden selän luulisi kelpaavan suosiolla. Tämän jälkeen piikki-selkä –kaksari on lähellä toteutua, mikäli vain Willow Pride suorittaa tasollaan. Ice Wine voitti Loviisassa sopivan tehtävän täysin vaivattomasti ja sai tätä lähtöä ajatellen puolentoista kuukauden tauon jälkeen sopivasti startin kroppaansa. 11 STARO MIAMI on huippuhevonen Suomen tammalähtöihin, mutta alla on taas taukoa, eikä lähtöpaikkakaan ole kadehdittava, joten tehtävä ei todellakaan ole Mikkelin mailille yksinkertainen. 6 PEANUTS ei aivan selviytynyt Suur-Hollola-ajon finaaliin. Totosija on tiukasti tähtäimessä. 2 DREAM GIRL tekee tasaisen hyvää työtä ja pääsee matkaan huippupaikalta. 8 PIECE OF GLORY on lähdön ainoa 5-vuotias. On mielenkiintoista nähdä, mihin lähdön juniori huonolta lähtöpaikaltaan pystyy. 10 LA CERISE voitti Härmässä jymy-yllättäjänä avoimen tammalähdön vastaavalta lähtöpaikalta kukistaen muun muassa Stonecapes Queilan. Silti voitto olisi edelleen melkoinen pommi.

 

Lähtö 9 | Toto75-4, Toto4-1

RANKING

A) 3

B) 2-4-6-8-5-10-9-7-1

ULJAS SUOMALAINEN – HEVILLÄ – AATSI – SÄIHKEEN SÄHINÄ

Toto4-pelin avauskohteessa luottohevoseksi kohoaa 3 ULJAS SUOMALAINEN. Ori on kehittynyt tämän kesän aikana avoimen tason menijäksi ja antanut jo riittävät näytöt Kuninkuuskilpailuakin varten. Alla on nimittäin Suur-Hollola-ajon kolmossija sekä Härmän Nordic Kingin viides sija. Uljas Suomalainen on aina tiedetty nopeaksi avaajaksi, mutta Härmässä viimeistään kävi selväksi, että kyseessä on todellinen katapulttistarttari. Vielä viime vuonna Uljas Suomalainen oli kiihdytysvaiheessa jonkin verran epävarma, mutta varmistumista tuntuisi tapahtuneen. Ihan täysin alkulaukan mahdollisuutta ei vielä voi sivuuttaa, mutta normaalitapauksessa Uljas Suomalainen täräyttää keulaan eikä ole sen jälkeen viime starttien kaltaisena millään lyötävissä. 2 HEVILLÄ tähtää Uljas Suomalaisen selkään, mistä olisi pikamatkalla hyvät saumat kakkossijaan. 4 AATSI panostaa sekin varmasti tosissaan starttiin, mutta sisäpuolen nopeat avaajat vaikeuttavat tehtävää. 6 SÄIHKEEN SÄHINÄ sijoittui Suur-Hollola-ajossa hienosti viidenneksi. Säihkeen Sähinä ei ole nopea avaaja, joten pikamatka ei ole sen bravuuri, mutta joka tapauksessa 6-vuotiaan oriin kehityskäyrä on nyt vahvassa nousukiidossa. Kaiken lisäksi Santtu Raitala jatkaa viime startin tavoin vahvistuksena ohjissa. 8 KUJANPÄÄN JYRÄYS kamppaili Jämsässä keulasta voittaneen Välkyn Tuiskun takaa Evarttia vastaan kakkoseksi. Ori on löytänyt kuntonsa ja olisi varmasti ollut keulasta kova luu, mutta Uljas Suomalaisen ravatessa keulaan ei ole asiaa. Myös viimeksi Lahdessa Aatsin jälkeen kakkoseksi sijoittunut 5 HIIOPPI kuuluu pelihevosiin.

 

Lähtö 10 | Toto75-5, Toto4-2, Troikka

RANKING

A) 9

B) 7-1-3-4-2-6-14-10-15-8-13-11-5-12

UNIQUE CREATION – FATHER CHRISTMAS – SPEEDY SCION – LISTAS MINTTU

Viidentoista hevosen autolähdöissä juoksunkulkujen arvioiminen ei ole koskaan yksinkertaista. 9 UNIQUE CREATION kohdalla lähtöpaikka on sikäli hyvä, ettei alussa ole riskiä ulkoradoille juuttumisesta. Unique Creation hyökkäsi viimeksi Lahdessa 2. ulkoa viimeisen takasuoran lopussa, eteni johtavan rinnalle 300 jäljellä ja kamppaili tiukasti voitosta, mutta nappireissun saanut Holy Jack spurttasi linjalla niukasti edelle. Unique Creation on vahva puurtaja ja se hyötyy näistä tavallista pidemmistä matkoista. Kesäkuisessa Vermon kolmen kilometrin voittojuoksussa lopussa kukistuivat Mr Big Money ja Feeling Classy. 7 FATHER CHRISTMAS on sekin tasainen puurtaja, jolle nämä pidemmät matkat ovat vielä edellä mainittua tärkeämpiä. Santtu Raitala tehnee taas ruunalla ajoissa ratkaisuja. 1 SPEEDY SCION on mielenkiintoisella lähtöpaikalla, sillä Jukka Torvinen päässee valitsemaan haluamansa taktiikan. Viimeksi Lahdessa Speedy Scion piti johtopaikalta oikein hyvin pintansa, vaikka vaikutti matkalla vähän liiankin innokkaalta. Väliajat olivat 09,5-12,5-(14,0)-17,0. 3 LISTAS MINTTU marssi Lappeenrannassa johtavan rinnalle 1500 jäljellä ja jyräsi vahvasti oikein varmaan voittoon. Vastus on nyt tuntuvasti kovempi, mutta Tommi Kylliäisen suojatti on silti perushevosia. 4 EMIL VON BENTZ sitkisteli viimeksi Vermossa keulasta dominoineen Federal Hillin takaa kakkoseksi. Federal Hillin hyvyys saattoi saada Emil Von Bentzin näyttämään kirikierroksella vähän nihkeältä, mutta kyllä Emil Von Bentzkin kulki viimeisen kierroksen 12,3-kyytiä, joten suoritus oli hyvä. 2 BLUE CATES joutui tyytymään Kaustisella johtopaikalta kolmanteen sijaan, mutta ehkäpä matkalla olisi pitänyt ajaa kävelyvauhtia reippaammin. 6 MAKE A WISH H.C. kohdalla kirivaihe ei mennyt viimeksi Vermossa sujuvasti. Ruuna ei vaikuttanut yhtään kakkoseksi sijoittunutta Emil Von Bentziä huonommalta. 14 INOX RIVER piti Jämsässä johtavan Astrumin rinnalla tempoa yllä laukatakseen lopulta itse loppusuoralle tultaessa. Ruuna vaikutti vapaalla radalla turhan menevältä, joten nyt luvassa oleva selkäjuoksu sopinee paljon paremmin.

 

Lähtö 11 | Toto75-6, Toto4-3, Duo-1

RANKING

A) 5-3-11-9

B) 1-2-7-4-10-6

C) 8

AMERICAN HERO – DEANGELO – STARO MOSCHINO – QUICK VALD

Duon avauskohteessa A-ryhmään nostetaan kaksi eturivin hevosta ja kaksi takarivin hevosta. 5 AMERICAN HERO ja 3 DEANGELO osallistuivat viimeksi Suur-Hollola –karuselliin. Alkuerän voittanut Deangelo laukkasi välierässä lähtösuoralla ja jäi hännille, mutta American Hero selviytyi hienosti finaaliin, missä juoksu meni sitten turhan raskaaksi. Molemmat mielivät johtopaikalle ja saa sitten nähdä, onnistuuko jompikumpi sinne pääsemään. American Hero on kuitenkin niin raudanlujassa vireessä, että se voi menestyä tässä pikamatkalla vaikka johtavan rinnalta. 11 STARO MOSCHINO ja 9 QUICK VALD toivovat tietysti takarivistä oikein kovaa avausta, ja sellainen on hyvinkin mahdollinen. Staro Moschino on kohonnut Kimmo Aholan käsissä loistovireeseen. Se kiri viimeksi Mikkelissä oikein varmaan voittoon, mutta toki lähtö oli kaikin tavoin paljon helpompi – vähäinen osanottajamääräkin suosi hidasta avaajaa. Quick Vald on suorittanut Suomessa Matias Salon käsistä käytännössä aina hyvin, eikä ruuna ole ravia kulkiessaan jäänyt kertaakaan ulos neljän parhaan joukosta. 1 ROBERTO DIVER ja 2 EMILIE K. ovat todella kovia avaajia, mutta niillä saatetaan tyytyä pikamatkasta huolimatta suosiolla selkäjuoksuun. Ainakin viimeksi Roberto Diverin kohdalla kovavauhtinen lähtö toi keulasta huonon lopputuloksen, ja nyt vastus on vielä merkittävästi kovempi. Roberto Diver on ollut keulasta parhaimmillaan silloin, kun matkalla ei ole menty lujaa. 7 URCHIN on parantanut Isto Kuisman käsissä paljon otteitaan, mutta lähtöasetelmat ovat haastavat.

 

Lähtö 12 | Toto75-7, Toto4-4, Duo-2, Troikka

RANKING

A) 2

B) 3-4-7-5-6-1-8

C) 9-10

H.V. TUURI – JOKIVARREN KUNKKU – LISSUN EERIKKI – VÄLKYN TUISKU

Hienotasoisessa Suurmestaruusajossa lähtörata-arvonta teki sen, että yksi valjakko kohoaa etukäteen muiden yläpuolelle. 2 H.V. TUURI pääsee liikkeelle muiden starttirakettien sisäpuolelta, joten koko matkan johtoon on loistomahdollisuudet. H.V. Tuuri kamppaili niin Solvallan Elitkampenin kuin Härmän Nordic Kingin pikamatkoilla keulapaikalta todella urheasti voitosta hurjaa Odd Heraklesia vastaan. Ennakkografiikan mukaan tämä startti on tarkoitus mennä noista lähdöistä poiketen kengät jalassa, mutta kyllä Ossi Nurmosen valmennettavalta on silti lupa odottaa hyvää suoritusta. 3 JOKIVARREN KUNKKU sijoittui Suur-Hollola-ajossa hienosti kakkoseksi vain Parvelan Retulle häviten. Kaiken lisäksi ori laukkasi lyhyesti ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. H.V. Tuurin rinnalta keulapaikalle tuskin on asiaa, joten juoksupaikka H.V. Tuurin takana on todennäköisin vaihtoehto. 4 LISSUN EERIKKI pilasi Härmän Nordic Kingissä pelinsä alkulaukkaan, mutta muuten ori on esiintynyt tänä vuonna vahvasti edukseen. Pikamatka ei ole Lissun Eerikille etu, mutta kyllä ori on silläkin matkalla oikein hyvä. Lissun Eerikki on saanut lisää lähtönopeutta ja lopulta paikka toisen radan vetäjänä olisi ihan hyvä vaihtoehto. Viime vuonna Lissun Eerikki sijoittui tässä vastaavassa kilpailussa kakkoseksi hienolla ennätystuloksellaan 19,6 Evartin voittaessa ajalla 19,4. Jämsässä keulapaikalta oikein varmasti voittanut 7 VÄLKYN TUISKU kilpailee vahvassa nousuvireessä, mutta tuskinpa ori silti vieläkään ihan parhaimmillaan on. Pikamatka sopii starttiraketille mainiosti, mutta lähtöpaikka olisi saanut olla sisempänä. 5 CAMRI on yksi lähdön starttiraketeista. Jorma Konnun silmäterä on vielä viimeisellä kilpailukaudellaan kohonnut loistavaan vireeseen ja lähtee ottelemaan tosissaan totosijoista. 6 EVARTTI on nyt viimeisimpien vakavien ongelmiensa jälkeen kilpaillut kuudesti. Saldona on ollut yksi voitto, yksi kakkossija ja kolme kolmatta sijaa. Suoritukset ovat olleet ilman muuta hyviä, mutta Evartin normaalitasoon verrattuna vähintään pykälä on kuitenkin puuttunut. Niinpä hallitseva ravikuningas sekä viime vuoden Suurmestaruusajon voittaja ei tällä kertaa lukeudu ihan kuumimpien suosikkien joukkoon.

 

Lähtö 13 | Troikka

RANKING

A) 4-3-9-6

B) 2-5-7-12-10-1-11-8

NO VICE – MORRIS MATCH – FIXIT – PRIMO AMIR

Lauantain päätöslähdössä suosikiksi rankataan 4 NO VICE. Se jäi viimeksi Lahdessa johtopaikalta neljänneksi, mutta nyt starttiväli on paljon sopivampi, eikä pikamatkakaan ole ruunalle ainakaan haitaksi. No Vice voi menestyä niin keulasta kuin selästä. 3 MORRIS MATCH olisi parempi pidemmillä matkoilla, mutta varsinkin näistä asetelmista ruunaan pitää kuitenkin suhtautua erittäin vakavasti. Paikka johtavan rinnallakin sopii Morris Matchille hyvin. Viimeksi Vermossa Morris Match kiersi ensimmäisen puolikkaan kolmatta rataa, minkä jälkeen jatkoi johtavan rinnalla. Siitä Sirpa Tienhaaran valmennettava jyräsi selvään voittoon. 9 FIXIT on suorittanut koko ajan mallikkaasti, eikä olisi mikään ihme, vaikka Hannu Korpi saisi kaivettua siitä vielä lisäpykälän. 6 PRIMO AMIR on nyt laukannut kahdesti peräkkäin, mutta kunto lienee edelleen menestysstarttien kaltainen. 2 SUNRISE VALKYRIA on voittanut tänä vuonna lähtöjä kovalla prosentilla, mutta sarja on nyt aiempaa kovempi. 5 GRANDE DRAGON hyökkäsi Kaustisen Tammasarjassa 3. ulkoa 500 jäljellä ja kiri mukavasti kakkoseksi. 7 CHOCOLAMIN ja 12 DAZZLING PRESS veivät parhaat palat Kaustisen Avain Säästöpankki Challengen finaalissa mutta kummankaan kohdalla lähtöasetelmat eivät ole yksinkertaiset. Varsinkin Dazzling Pressin kohdalla asetelmat ovat haastavat.

 

 

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

Lähdöt 9-12

T4-1: 3 (2,4)

T4-2: 9,7,1,3,4,2,6,14 + 10,15 (8,13)

T4-3: 5,3,11,9 (1,2)

T4-4: 2 + 3,4,7,5,6 (1,8)

Pieni systeemi 32 riviä, hinta 6,40 euroa.

Suuri systeemi 240 riviä, hinta 48 euroa.

 

PÄIVÄN DUO

Lähdöt 11-12

5,3,11,9

2

Yhteensä 4 yhdistelmää.

 

TROIKKA LÄHTÖ 5

2

6,3,1,8,9

kaikki

Yhteensä 50 yhdistelmää, hinta 25 euroa.

 

TROIKKA LÄHTÖ 8

3

1,11

kaikki

Yhteensä 20 yhdistelmää, hinta 10 euroa.

 

TROIKKA LÄHTÖ 10

9

7,1,3,4,2,6,14

7,1,3,4,2,6,14,10,15

Yhteensä 56 yhdistelmää, hinta 28 euroa.

 

TROIKKA LÄHTÖ 12

2

3,4,7,5,6

3,4,7,5,6,1,8

Yhteensä 30 yhdistelmää, hinta 15 euroa.

 

TROIKKA LÄHTÖ 13

4

3,9,6

kaikki

Yhteensä 30 yhdistelmää, hinta 15 euroa.

 

VEIKKAUKSEN ASIANTUNTIJAVIHJEET

 

Lähtö 1

Asiantuntijan vihje: Sija 10 5 € | Yhteensä 5 €

Lämminveristen montén SM-finaalissa pidettäneen tuimaa vauhtia yllä alusta alkaen. Kolmesta A-hevosesta aina vahvasti maaliin kirivä 10 Dickson Shadow vaikuttaa varmimmalta sijahevoselta. Ruunan tämän kauden montésaldo on komea, sillä neljä kilpailua on tuonut kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa.

 

Lähtö 2

Asiantuntijan vihje: Sija 6 5 € | Yhteensä 5 €

Lähtölistalla on vain kuusi hevosta, mikä tarkoittaa sitä, että sijahevosen on sijoituttava kahden parhaan joukkoon. Ravikuningas Evartin pikkuveli 6 Farak on aloittanut uransa kahdella paikallisravilähdön voitolla, ja eiköhän osaavista käsistä tuleva lahjakkuus riitä kärkitaistoon tässäkin.

 

Lähtö 3

Asiantuntijan vihje: Voittaja 6 5 € | Yhteensä 5 €

6 Nuga Rols kohoaa ainoaksi A-hevoseksi, vaikka taulussa ei näy tällä hetkellä yhtään kaksarisijoitusta. Kunto on kuitenkin kohdallaan, sillä viimekertainen alkulaukkojen paikkaus oli komeaa katseltavaa. Tätä edeltäneessä Lahden kisassa kirivaihe ei mennyt sujuvasti.

 

Lähtö 4

Asiantuntijan vihje: Voittaja 7 5 € | Yhteensä 5 €

Se kumpi kaksikosta 1 Tito C.A. ja 7 Le Gros Bill pääsee johtopaikalle, on voiton suhteen vahvoilla. Lähtökohtainen oletus on, että Le Gros Bill onnistuu etenemään keulaan uloimmasta lähtöpaikasta huolimatta. Keulasta ori tuskin häviäisi, vaikka olikin viimeksi pettymys.

 

Lähtö 5

Asiantuntijan vihje: Kaksari 2/1,3,6,8,9 1 € | Yhteensä 5 €

2 Proud Angelique on ollut viime starteissa juoksunkulkujen suhteen epäonninen. Nyt asetelmat ovat sellaiset, että tammalla on hyvät saumat päästä mielipaikalleen keulaan, ja sen jälkeen Samuli Innasen ajokki ei olisi pikamatkalla helppo ohitettava. 6 EL Indeed nostetaan ykköshaastajaksi.

 

Lähtö 6

Asiantuntijan vihje: Toto75 2,3,6/5,9/3/3/1,2,3,4,6,7,9,14/3,5,9,11/2 0,05 € | Yhteensä 9,60 €

Toto75-vihje rakentuu kolmen tukipilarin varaan. Näistä jokaisen kohdalla oletuksena on keulajuoksu. Uljas Suomalainen on ihan kanuunakunnossa. Willow Pridella on alla kuukauden starttiväli ja H.V. Tuurilla epäonnistuminen Suur-Hollola-ajossa, mutta eivät nämä seikat kuitenkaan suuremmin huoleta.

 

Lähtö 7

Asiantuntijan vihje: Kaksari 5/4,7,9 2 € | Yhteensä 6 €

5 Pippi Roc on esiintynyt kahdessa viime startissaan vahvasti edukseen. Kyseessä on todellinen katapulttiavaaja, joka täräyttänee Antti Teivaisen hoputtamana johtopaikalle, mistä on pikamatkalla vahva voittajasuosikki. 9 Nazareth on takarivistäkin selkeä ykköshaastaja. 7 Bansky on nyt arvoitus.

 

Lähtö 8

Asiantuntijan vihje: Troikka 3/1,11/kaikki 0,50 € | Yhteensä 10 €

3 Willow Pride palaa kuukauden paussilta, mutta eiköhän tamma silti ole täydessä kilpailuvireessä. Lähdön onnistuessa Willow Pride täräyttää johtopaikalle, mistä ei ole normaalina lyötävissä. 1 Ice Wine voi saada unelmajuoksun Willow Priden takana 2. sisällä. 11 Staro Miami omaa kovan kapasiteetin.

 

Lähtö 9

Asiantuntijan vihje: Toto4 3/kaikki/3,5,9,11/2 0,20 € | Yhteensä 12 €

Toto4-vihje aloitetaan ja lopetetaan varmalla. Sekä avauskohteen 3 Uljas Suomalainen että päätöskohteen 2 H.V. Tuuri ovat oikein todennäköisiä keulahevosia. Varsinkin viime aikoina huomattavasti kovemmissa lähdöissä kilpailleen Uljas Suomalaisen tappioon olisi keulasta todella vaikea uskoa.

 

Lähtö 10

Asiantuntijan vihje: Kaksari 9/1,2,3,4,6,7,14 1 € | Yhteensä 7 €

Viidentoista hevosen autolähdöissä juoksunkulut ovat usein ennalta-arvaamattomia. Ysiradalta on kuitenkin ihan hyvä lähteä rakentamaan juoksua, joten menestymään tottunut 9 Unique Creation lähtee metsästämään tiukasti jo kauden kuudetta voittoaan. Matkakin on pelkkää plussaa.

 

Lähtö 11

Asiantuntijan vihje: Päivän Duo 3,5,9,11-2 1 € | Yhteensä 4 €

Duossa toisen kohteen 2 H.V. Tuuri kautta ostetaan neljää hevosta. Avauskohteessa sekä 3 Deangelo että 5 American Hero mielii keulaan, ja näiden sisäpuolellakin on tosi nopeita avaajia. Avauksesta voi tulla niin tulinen, että 11 Staro Moschino ja 9 Quick Vald saavat takarivistä täydet voittosaumat.

 

Lähtö 12

Asiantuntijan vihje: Troikka 2/3,4,5,7/3,4,5,6,7 0,50 € | Yhteensä 8 €

2 H.V. Tuuri epäonnistui Suur-Hollola-ajossa ottamalla itselleen todella harvinaisen laukan. Ori voitti rata-arvonnan, sillä muut starttiraketit joutuvat kiihdyttämään ulkopuolelta. 3 Jokivarren Kunkku juossee H.V. Tuurin takana 2. sisällä. 4 Lissun Eerikki on pelihevosista väkivahvoin.

 

Lähtö 13

Asiantuntijan vihje: Kaksari 4/2,3,5,6,7,9 1 € | Yhteensä 6 €

4 No Vice jäi viimeksi Lahdessa johtopaikalta neljänneksi, mutta nyt starttiväli on paljon sopivampi, eikä pikamatkakaan ole ruunalle ainakaan haitaksi. No Vice voi menestyä niin keulasta kuin selästä. 3 Morris Match, 9 Fixit ja 6 Primo Amir ovat lähdön muut A-hevoset.

 

OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTIT

 

Ari Moilanen

L1/1 JUGADOR: Ajamieni kärrylähtöjen perusteella ruuna kilpailee ihan hyvässä vireessä. Toki vastassa on aivan monten parhaimmisto, mutta ehkä hevonen ei ole täysin ulkona.

L4/2 CLUB NORD ELIT: Toissa kerralla kun tammalla ajoin Härmässä, ei se kyllä vakuuttanut.

L6/3 HEPORIX: Kelpo juoksuja heppa on koko ajan tehnyt. Lähtöpaikka on mainio. Ori avaa vauhdikkaasti. Todennäköisesti johtopaikalta ajetaan tämä kisa. Voi olla, että ensimmäistä kertaa varusteisiin laitetaan vedettävät korvalaput. Jos tuon myötä saataisiin kalkkiviivoille vielä pikku lisä. En usko lyhyellä tauolla olevan merkitystä.

L7/11 ORLANDO POINT: Hevonen oli hyvä viimeksi Lappeessa, kun Tapsa ajoi. Sai se kyllä suotuisan reissun johtavan takana. Aika on kova. Jos homma lähtisi tästä menemään eteenpäin enemmänkin.

L8/3 WILLOW PRIDE: Usko hevoseen on hyvä. Lähtöpaikka on erinomainen. Tämä avaa hyvin ja tähän kisaan on tarkoitus laittaa jenkkikärryt perään. Lisäksi todennäköisesti edestä riisutaan kengät. Luottoa löytyy pikku paussista huolimatta paljon.

L9/3 ULJAS SUOMALAINEN: Ori oli oikein hyvä Lahdessa, kun se nappasi Suur-Hollolan finaalissa kolmossijan. Kovasta vireestä kertoo myös raju volttitulos 21,0 täydellä matkalla. Hevonen lähtee hyvin ja paikka sopii mainiosti.

L11/2 EMILIE K.: Kouvolassa tuli laukka tiukkaan ekaan mutkaan. Tamma lähtee hyvin ja pystyy hyödyntämään paikkansa.

L11/3 DEANGELO: Homma meni viimeksi pipariksi. Laukka tuli kiihdytykseen, kun yritin täysillä liikenteeseen. Avaus meni överiksi. Hevonen on tehnyt hyviä juoksuja koko ajan. Uskon, että se jatkaa hyvässä vireessä.

L11/6 DOUBLE REVENGE: Tamma oli ehkä hiukan parempi Mikkelin startissa. Kurvit on aika vaikeita ja ravi meinaa hajota väkisin.

L12/4 LISSUN EERIKKI: Härmässä tuli laukka. Siinä lähti molemmilta puolilta hevonen kovaa matkaan ja hyppy tuli. Tämä ei sitten kyllä anna sitä hevillä pois. Hylkyyn meni. Kaiken pitäisi olla edelleen mallillaan.

L13/12 DAZZLING PRESS: Tamma kilpailee hyvässä kunnossa. Rata 12 toki laskee odotuksia ihan jonkin verran.

 

Aleksi Kytölä

L7/4 TRUE VISION: Ruotsin kisojen jälkeen oli pikku paussi ja jatkettiin taas Vermossa. Tamma ei saanut keuloja. Sisäpuolella oli nopea avaaja. Juoksupaikka oli sitten 3. sisällä. Tilaa tuli vasta vähän ennen maalia ja se oli myöhäistä jo. Hevonen oli hyvä. Sillä oli ennen kisaa pieni kolhu jalassa ja viimeistelyt oli aika maltilliset. Tamman pitäisi olla tähän starttiin vielä parempi. Voi olla, että edestä riisutaan kengät ja lisätään reikälaput varusteisiin. Tämä on aika meneväinen tapaus.

L8/10 LA CERISE: Härmän suoritus oli aivan hyvä. Pitkä loppusuora suosi meitä ja tämä tuli hyvästä hevosesta ohi. Vastaavassa kunnossa tamman pitäisi jatkaa. Takarivistä ollaan vähän muiden armoilla. Ilman kenkiä mennään ja jenkkikärryillä. Ihan voitosta jos haaveillaan, juoksun pitää onnistua tosi hyvin. Porukka on kova.

L11/2 EMILIE K.: Tamma otti Kouvolassa helposti keulat, mutta rulli sitten yli ekassa kaarteessa. Kavion kanssa tuli vähän ongelmaa ja hevonen jäi tässä välissä kertaalleen pois. Nyt on taas päästy treenaamaan hyvin. Mailin matka käy mainiosti nopealle menijälle. Kengät pidetään jalassa. Kärryinä on kuitenkin jenkit. Jos ollaan neljän joukossa, olen tyytyväinen.

L13/8 SHACKHILLS DESIREE: Kaksi viime starttia kisattiin Ruotsissa ja tamma voitti heti meiltä käsin. Jälkimmäisen kisan aikaan hevonen oli kiimassa ja jäykkä. Tuli laukkaa. Vielä loppukurvissa se näytti voittajalta, kun hyppy tuli. Tuollaisen 16,5-ajan tämä olisi mennyt. Lähtöpaikka on ulkona. Pidän tätä kyllä ihan hyvänä hevosena ja odotan asiallista suoritusta. Sijoitusta en osaa lähteä arvailemaan. Hevosella on kaikki mallillaan.

 

Tapio Mäki-Tulokas

L1/8 SUNBEAM: Lähtörata-arvonnassa ei ole ollut tuuria. Ulkoradan paikka vaikeuttaa paljon. Ylivauhtinen kisa voisi pelastaa tilannetta. Hevonen vaikuttaisi olevan nousukunnossa.

L1/10 DICKSON SHADOW: Ruuna jäi viime kerralla Jokimaalla pussiin. Ilman muuta yritetään nyt toista rataa pitkin. Tosissaan lähdetään ajamaan voitosta, vaikka lähtörata hankaloittaa hommaa tälläkin.

L8/9 REAL RED: Forssan paluustartti oli aika lailla odotetun mukainen. Saatiin kakkossija, joka siinä oli otettavissa. Tamma on kantavana. Paikka on oikein hyvä nopean avaajan takana. Ennätystä lähdetään hakemaan. Jos saataisiin kaupan päälle rahasija, Kaikki menisi tosi hienosti. Ei kuitenkaan edes haaveilla kärkisijoista.

L11/6 DOUBLE RENGE: Hiukan ulkona on paikka. Tämä ei ole nopeimpia lähtijöitä. Viimeksi hevonen oli jo vähän parempi. Voittaminen voi olla Mikkelissä vaikeaa. Jos ollaan neljän joukossa, oltaisiin tyytyväisiä.

 

Terho Rautiainen

L2/6 FARAK: Ori meni Mikkelissä ajetuissa paikallisraveissa jo laukan kanssa 1.41-ajan. Hyppy tuli ekassa kurvissa, kun varsa säikähti kanssakilpailijaa. Vaikea sanoa tarkemmin, kuinka paljon ennätystä on tässä vaiheessa varaa pudottaa. Eiköhän siitä kuitenkin useampi sekunti tipu. Tämä ei ole hirmu paha laukkaamaan.

L6/7 CALLEX: Parempaan päin ori on menossa. Se lähtee aika kovaa liikkeelle, mutta on siinä vauhdikkaita avaajia muitakin. Totosija ei yllättäisi juoksun onnistuessa.

L12/5 CAMRI: Hyvässä kunnossa hevonen kilpailee. Miten reissu sitten onnistuu. Viivalla on paljon nopeita avaajia. Kuolemanpaikalta Camri ei tällaisessa lähdössä mielestäni pysty pärjäämään.

 

Isto Kuisma

L5/8 BEAN DREAM: Tammalle on sattunut paljon huonoja lähtöpaikkoja. Viimeksi Lahdessa näytti ensin, että saadaan näppärä selkäreissu. Edestä laukkasi hevonen pois ja Hannu ajoi sitten johtoon. Vähän pettymys hevonen kyllä oli. Toiveissa olisi sopiva selkäjuoksu tällä kertaa. Tamma pääsisi käyttämään kirivoimaansa. Kunto on mallillaan. Tämä riittää kyllä kärkikahinoihin juoksun onnistuessa.

L11/7 URCHIN: Viime startissa oli paljon positiivista. Lahden aloituskisassa meiltä käsin saatiin hevosesta paljon infoa. Mikkelissä ruuna meni sitten ennätyksensä ja oli kakkonen. Kaikki on hyvin treenien perusteella. Jos hevonen pääsisi matkustamaan hyvissä selissä, voisi se olla kärkipäässä. Juoksunkulku ratkaisee tämänkin kohdalla paljon näistä asetelmista.

L13/10 GIANNA SISU: Tamma oli kipeä viime startissa. Se lääkittiin ja hevonen sai samalla hiukan huilata. Mukavasti on päästy jälleen treenaamaan. Suht asiallinen lähtörata, vaikka onhan maililla takarivi aina vähän hankala. Jos tamma kilpailee omalla tasollaan, pystyy se nousemaan korkealle.

 

Hannu Hietanen

L5/12 VALOROUS LEADER: Vire on kohdallaan. Kiertäminen on tammalle vähän hankalaa, eikä se suorita takaa aivan niin hyvin. Keulapäästä tämä on parhaimmillaan. Paikka vie paljon mahdollisuuksia aivan ihan kärkisijoja ajatellen. Tuuria pitäisi olla paljon.

L7/1 TROUBLE LEADER: Ruuna oli viimeksi tauon jälkeen paluukisassa vähän hätäisenä. Laukka tuli oikeastaan jo ennen auton irtoamista. Ei tämä normaalisti tapaa laukkailla. Ajoin sitten porukan perässä ja hevonen oli aivan asiallinen. Se parantanee vielä tuosta. Sisärata on plussaa. Ruuna on vähän oikealla ohjalla. Kun se pääsee sopivasti kirimään, tulee hevonen terävästi loppua.

 

Jukka-Pekka Kauhanen

L9/6 SÄIHKEEN SÄHINÄ: Ori teki hyvän juoksun Lahdessa. Annettiin siinä alussa vähän tasoitusta voltissa, kunnes rytmi löytyi kunnolla. Aika samanlaisena hevosen pitäisi jatkaa. Startit vievät sitä eteenpäin. Muitakin kovia on viivalla, mutta ilman muuta minulla on hyvät odotukset. Maili ei ehkä ole meidän paras matka mutta oletukseni on, että kisassa pidetään yllä räväkkää tempoa.

 

Vihjeet Jouni Toroska, kommentit Mikko Kuikka.

  Takaisin listaukseen